Kuinka selviytyä yliaktiivisen murkkuikäisen koiran kanssa?

Lulu 8kk poseeraa namipalkan toivossa

Nyt on ylitetty jokin kriittinen piste. Sain menneellä viikolla koirapuistossa toiselta koiranomistajalta kehuja. Koirani tottelee kuulemma niin hyvin! En olisi kuukausi sitten uskonut, että tämä päivä koittaa.

Meillä on nimittäin takana vaikein kuukausi koiranomistajuuteni aikana. Pahaa-aavistamattomalle lelukoiran näköisen pennun ostajalle tuli yllätyksenä, että myös koirilla on murrosikä ja peruskäytöstavat ovat mennyttä, kun vietit heräävät ja itsetunto kasvaa.

Oma koirani saavutti tämän kapinaiän noin 7 kuukauden iässä. Silloin sen päästä hävisi järki samalla, kun aktiivisuustaso nousi räjähdysmäisesti. Enää ei riittänyt unta vaan koira oli skarppina kaiket päivät. Silloin koitti myös päivä, jota olin pelännyt. Koira oli poissaollessamme kaatanut aitauksensa ja murtautunut olohuoneen apajille. Onneksi sen huomion oli vienyt vain olohuoneen kirjahyllystä löytynyt lankakätkö eikä esimerkiksi sohva tai piano.

Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että tuhoja on tehty silti minimaalisesti. Eteisen vaatekaapin kulman nyrhintä tai kynnysmaton ja parin viltin syöminen eivät ole mitään verrattuna naapurini näyttämään kuvaan heidän labradorinnoutajapentunsa täysin tuhoamasta eteisestä.

Tuhojen lisäksi murrosikään kuuluu remmissä kiskominen ja vieraiden päälle hyppiminen. Ympäristön virikkeet, hajut, ihmiset, autot ja eläimet ovat yhtäkkiä paljon kiinnostavampia kuin lauman johtajuuden illuusiossa kylpevä omistaja.

Murrosikä ajoittui meillä ajankohtaan, jossa itse olin erittäin väsynyt ja ärtyisä. Olisin työpäivän ja lenkin jälkeen vain halunnut maata rauhassa sohvalla ilman, että koira tulee käpälöimään tai haukkumaan huomiota itselleen. Kerran soitin miehelleni töihin itkunsekaisen puhelun, koska pelkäsin satuttavani koiraa, jos se ei kohta lopettaisi. Niin raivostuttavaa se oli.

Sen jälkeen soitin kasvattajalle ja sovimme, että koira lähtee hänen luokseen hoitoon hetkeksi aikaa. Siellä se sai energiavarastojaan tyhjemmäksi ja vanhemmat nartut ojensivat röyhkeää pentua laumanjärjestyksen säännöissä. Viikko huilia teki ihmeitä minulle ja takaisin tullessa koira oli kuin kesytetty. Hyvä kasvattaja on aarre!

Kasvattajan lisäksi myös useampi ystäväni riensi apuun. Yhtäkkiä löytyi viikonloppuhoitopaikka, lenkkiseuraa ja sitä tärkeää vertaistukea. Levättyäni asiat eivät näyttäneet enää niin mahdottomilta ja riittävä määrä aktiviteettia teki koirasta helpommin käsiteltävän. Yliaktiivisen murkkuikäisen sisällä oli kuin olikin edelleen se hyväluontoinen, pehmeä yksilö, joka koira perusluonteeltaan on.

Ja sitten koitti se päivä, kun työ alkoi tuottaa tulosta ja koira käyttäytyä toivomallani tavalla. Ja jopa ne kehut toiselta koiranomistajalta. Heidän nelivuotias Oilinsa kun ei kuulemma tottele mitään.

Mietin siinä nopeasti tekijöitä, jotka olivat vaikuttaneet muutokseen. Tärkein tekijä oli oma rauhoittumiseni ja väsymyksen väistyminen. Toinen tekijä oli johtajuuden ja sitä kautta kontaktin vahvistuminen minun ja koiran välillä. Siinä keskeistä on resurssien hallinta.

Kunnioitusta herättävä johtaja nimittäin on oppikirjojen mukaan koiran mielestä sellainen, jolla on hallussaan riittävän mielenkiintoisia resursseja ja joka säätelee niitä johdonmukaisesti. Meidän ahmatti-Lagotolle se tarkoittaa ruokaa ja nameja, joita saa vain tietynlaisen käyttäytymisen kautta. Ne ovat paljon tehokkaampia kuin jatkuva kieltäminen. Tällä hetkellä koirani ei saa ollenkaan ruokaa suoraan kupista, vaan se joutuu tekemään töitä joka nappulan eteen, joko perustottelevaisuus-tehtävillä tai nenäänsä käyttäen.

Ja kolmas tekijä on riittävä määrä liikuntaa. Suuri ahaa-elämys oli se, että nuorta, aktiivista koiraa ei kannata yrittää väsyttää remmilenkein vaan sen on päästävä vapaana riehumaan muiden koirien kanssa. Tänäänkin suuntaamme siis koirapuistoon. Siellä on mukavia leikkikavereita koiralle ja näköjään itsetuntoa kohottavaa seuraa omistajille.

Muistakaamme kaikki epätoivon hetkellä, että mikään tila ei ole pysyvä ja ratkaisu on aina olemassa. Oli sitten kyse koirista, lapsista tai mistä tahansa arjen haasteesta. Tärkeintä on avata suunsa ja uskaltaa pyytää apua silloin, kun oma osaaminen tai voimat eivät riitä.