Riittämättömyyttä töissä ja kotona

Kuva: Marika Finne

Joskus, kun olen keskittynyt johonkin omaan puuhaani, lapsi tulee viereeni huolestunut ilme kasvoillaan ja kertoo, että hänellä on halauspula. Halausvarannot täytetään pitkällä rutistuksella ja sen jälkeen lapsi rientää taas omiin touhuihinsa.

Minulla on monta roolia: olen äiti, puoliso, työntekijä, tytär, ystävä. Työtehtäviini paneutumisen saattaa keskeyttää Nutellaleipää käsittelevä puhelinsoitto lapselta. Kotona päivällispöydässä ajatukset lennähtävät työpöydällä odottavaan to-do-listaan, jonka muutaman kohdan deadline lähestyy uhkaavasti. Kesken iltasadun mieleen juolahtaa ystävä, jonka kanssa kuulumiset ovat jääneet vaihtamatta.

Olen lukemattomia kertoja kuunnellut jonkun läheiseni kertomusta päivän tapahtumista kuulematta oikeastaan yhtään mitään, koska olen samalla miettinyt esimerkiksi kaverisynttäreille hankkimatta jäänyttä lahjaa, edellisen päivän puhelua ystävän kanssa tai pyöränavaimen olinpaikkaa talven jäljiltä. Ja ne konetiskitabletit! Ne jäävät kerta toisensa jälkeen ostamatta ja tiskikoneessa likaiset astiat alkavat jo vähän haiskahtaa. En ole päässyt kauas opiskeluvuosista, jolloin ystäväni naurahti, että minulla on jääkaapissa aina homeinen porkkana.

Monen asian hallinta yhtäaikaisesti voi toisinaan olla tehokasta, mutta liikaa harrastettuna se voi alkaa kuormittaa. Kun mieli on täynnä ajatuksia, suunnitelmia ja tekemättömiä tehtäviä, voi jäädä kokonaan huomaamatta mitä nykyhetkessä tapahtuu.

Suomalaisten helmansyntinä pidetään liiallista pärjäävyyttä. ”Tarvitsetko apua” -kysymykseen tulee itseltäkin sujuvasti vastaus ”kiitos, pärjään kyllä itsekin”.  Tarvitsevuutta ja avun pyytämistä täytyy oikein harjoitella. Työelämä on liiallisen pärjäävyyden esimerkkejä pullollaan. Ne näkyvät pitkille sairauslomille vievinä burnouteina.

Pari vuotta sitten riittämättömyyden tunne alkoi voimistua vähän kaikilla elämän osa-alueilla. Riittämätön kotona, riittämätön töissä ja riittämätön vapaa-ajallakin. Yritin selvitä lapseni päiväkotivienneistä ja hauista yksin. En halunnut lapselleni kohtuuttoman pitkiä päiviä hoidossa, joten yritin olla hakemassa häntä ennen viittä. Työmatkoihin kuluvan ajan ja täyspitkän työpäivän yhtälössä tilanne oli melko haastava. Usein isovanhemmista oli apua, mutta heitäkään ei viitsinyt kuormittaa liian paljon.

En pystynyt panostamaan töihin niin kuin olisin halunnut ja samaan aikaan omatunto soimasi vähäisestä ajasta lapsen kanssa. Tilanne ei enää sopinut arvoihini. Illalla en raaskinut lähteä oman liikuntaharrastukseni pariin, vaikka keho kaipasi sitä. Silloin, kun lähdin, lähdin huonolla omallatunnolla. Tuntui, että valinta täytyi aina tehdä kahdesta huonosta vaihtoehdosta: Tinkisinkö mieluummin omasta vai lapseni hyvinvoinnista?

Kuva: Marika Finne

Onneksi esimieheni ymmärtää työn ja perheen yhteensovittamisesta. Tasapainon löytymistä helpotettiin joustoin ja nykyään arkeni on huomattavasti helpompaa etätyömahdollisuuden ansiosta.

Toisin, kuin joskus ajatellaan, etäpäivät ovat minulle ne kaikista tehokkaimmat päivät. Töiden jälkeen on jäljellä myös paljon enemmän virtaa päivän muihin askareisiin. Etäpäivinä säästän työmatkoihin menevän ajan ja voin käyttää sen lapsen kanssa olemiseen tai edellisen päivän miinusten kompensoimiseen. Lenkillä tai salilla käyminenkään ei nykyään ole keneltäkään pois.

Kun työ ja perhe-elämä ovat tasapainossa, työ tarjoaa onnistumisen kokemuksia ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen, perhe puolestaan rakkautta, kumppanuutta ja turvallisuutta. Viisas työnantaja on aina valmis pohtimaan alaisensa kanssa, miten työnteko voi tukea ihmisen hyvinvointia kuormituksen lisäämisen sijaan.

Tällä hetkellä istun pöydän ääressä, kannettava tietokone edessäni ja katson ikkunasta, kun koulusta lomalla oleva lapseni touhuaa ulkona mummun kanssa. Välillä lapsi vilkuttaa tai paukkaa ovesta sisään, kertoo hauskasta sattumuksesta ja lähtee jatkamaan leikkejään. Lounastauon aikana voimme syödä yhdessä ja kun työpäivä päättyy, aikaa on vielä rutkasti vaikka yhteiseen pyörälenkkiin.

Tämän järjestelyn hyvinvointivaikutukset ovat merkittävät. Ne näkyvät työmotivaatiossani, tuntuvat kehossani ja loistavat lapseni kasvoilta. Tasapaino työn ja perheen välillä on nyt oikea.