En voi päättää mistä hän innostuu

Kuva: Marika Finne

Jokaisella meistä on luontaisia taipumuksia. Sellaisia piirteitä tai ominaisuuksia, joiden vuoksi jotkut asiat vain ovat meille vaivattomampia kuin toiset. Jotkut näistä ominaisuuksista näkyvät jo varhain lapsuudessa, toisia putkahtaa esiin vasta myöhemmin. Toiset voivat jäädä uinumaan, jos sopivaa tilaisuutta niiden esiintuloon ei synny. Jotkut voivat johtaa ammattiin tai koko elämän kestäviksi ilon aiheiksi.

Olen aina ajatellut, että vanhempana yksi tärkeä tehtäväni on nähdä lapsen luontaiset taipumukset ja osata ohjata häntä niiden suuntaisesti. Olen ajatellut sen edistävän lapsen hyvinvointia ja sen oman jutun löytämistä. Olen kuitenkin huomannut, että luontaiset taipumukset eivät aina olekaan niitä, joista lapsi on kiinnostunut.

On tullut vastaan tilanteita, joissa olen joutunut miettimään, ohjaanko lastani johonkin suuntaan hänen kiinnostuksenkohteidensa mukaisesti vai kenties omieni? Ajankohtaisena esimerkkinä on ollut musiikin harrastaminen.

Olen pienestä pitäen harrastanut musiikkia. Viisivuotiaana aloin tapailla isosiskoni perässä hänen pianoläksyjään, kunnes äitini kysyi, haluaisinko itsekin pianotunneille. No sehän oli selvä! Myöhemmin soitin myös viulua, lauloin oopperan lapsikuorossa ja pop- ja jazz-opistossa, suoritin tarvittavat tutkinnot musiikkiopistossa ja kävin musiikkiluokat kolmosesta lukion loppuun saakka. Sain musiikista iloa ja onnistumisen kokemuksia. Lisäksi musiikki toi mukanaan hyviä ystäviä, vertaisuutta ja ryhmähenkeä.

Kun sitten lapseni syntyi, tiesin heti, että haluaisin hänenkin pääsevän osalliseksi musiikkiharrastuksen tuomasta hyvästä. Sillä huomasin jo varhain, miten hän nautti laululeikeistä ja rytmi oli hänellä selkeästi verissä. Päiväkoti-ikäisenä lapseni lauleli päivät pitkät ja ilmoitti isona haluavansa ihan oikeaksi laulajaksi. Isolle lavalle mikrofonin kanssa.

Hykertelin tyytyväisenä. Vaikka laulajan ammatti ei ehkä kuulostanut kaikista helpoimmalta valinnalta, olin tyytyväinen siitä, että ainakin tie musiikkiluokalle olisi varmaankin näillä puheilla taputeltu. 

Jostain syystä lapsen innostus musiikkia kohtaan kuitenkin lopahti. Ehkä musiikkiopiston opiskelijavalinnoista karsiutuminen oli hänen vaativalle luonteelleen liikaa, ehkä jotain muuta kiinnostavampaa tuli tilalle. En kuitenkaan ollut valmis luovuttamaan, vaan yritin pohtia sellaista musiikkiharrastuksen muotoa, joka sytyttäisi innon uudestaan. Hän kuitenkin tyrmäsi tarjoukseni kuoroista ja soitinvalmennuksista kerta toisensa jälkeen.

Huomasin, että oli todella vaikea hyväksyä, että musiikki ei ehkä tulisi olemaan osa lapseni elämää. Olisi sääli, että sellainen luontainen lahjakkuus menisi hukkaan. Näinhän on opittu ajattelemaan. Harmittelin tätä siitäkin huolimatta, että olin aina halunnut kasvattaa hänet juuri sellaiseksi, kuin hän itse halusi olla, en sellaiseksi, joksi omissa mielikuvissani halusin hänen tulevan. 

Vanhempana tuppaa helposti ajattelemaan, että tietää paremmin. Että tietää oikean reitin, tavan tai valinnan. Niinä hetkinä ei osaa huomata ja arvostaa sitä, kun lapsi seuraa omaa tunnettaan, tekee, miltä itsestä tuntuu, mitä itse haluaa. Vaikka sehän juuri on elämäntaidoista yksi tärkeimmistä.

Eräänä päivänä kerroin hänelle, etten enää tuputtaisi hänelle musiikkiharrastusta, vaan hän saisi tehdä juuri sitä, mistä on itse kiinnostunut. Eikä mennyt kauaakaan, kun hän ilmoitti, että nyt olen löytänyt oman juttuni! Se oli telinevoimistelu, jonka hän oli juuri aloittanut. Ja isona hän haluaa eläinlääkäriksi, koska hän haluaa auttaa eläimiä.

Ja kun paine lakkasi, myös kiinnostus musiikkia kohtaan heräsi uudestaan. Nyt lapseni on käynyt Kaisa-open luona pari kertaa tutustumassa pianonsoiton alkeisiin ja lauluun. Tuntien tarkoituksena on musisoida yhdessä, tutustua soittoon ja lauluun rennosti ja ilman suorituspaineita. Tässä Kaisa tuntuu olevan erityisen hyvä.  Viime kerralla he olivat laulaneet yhdessä Anna Puun Matkalla-kappaletta ja vielä autossakin laulu jatkui, täysillä eläytyen.

Ajattelin, että siellä se oli, musiikin ilo. Ilman tavoitteita, vaatimuksia, kokeita tai karsintoja. Ilo, joka ei liity siihen, mitä äiti, isä tai joku muu haluaa, vaan kumpuaa lapsesta itsestään. Eikä haittaa, vaikka harrastus ei jatkuisi. Tästä lähtien lapseni saa valita ilon lähteensä itse.

Katselin häntä peruutuspeilistä ja hymyilin auton ratissa koko matkan kotiin.


”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä mitä teet, onnistut varmasti.”

Herman Cain