Mistä kaaos lastenhuoneessa kertoo?

 

Kuva: Marika Finne

Lapseni huoneessa on taas tapahtunut legoräjähdys. Juuri eilen siivottiin ja tänään huone on taas samannäköinen. Iltarutiiniksi on alkanut muodostua irtonaisten legoukkelipäiden ja muun pikkusälän kerääminen takaisin laatikoihin tietäen, että yhden leikin jälkeen lattia on taas täysi.

Useimpina iltoina totuus iskee päin kasvoja juuri ennen nukkumaanmenoa ja päädyn vain raivaamaan jaloilla "käytävän" legomeren keskelle mahdollisia yöllisiä pissareissuja ajatellen. Aina yhtä surkuhupaisia ovat hetket, kun astut pahaa aavistamatta terävän legopalan päälle. Tilanteen kruunaa, jos samalla hetkellä satut lyömään pääsi parven reunaan. Ei saa kiroilla, lapsi ohjeistaa.

Legojen lisäksi nykyään räjähtää säännöllisesti myös vaatekaappi. Olen havainnut, että kahdeksanvuotias tyttö on erittäin tietoinen siitä, mitä laittaa tai ei laita päälle ja luonnollisestikaan samoja vaatteita ei voi pitää kokonaista päivää. Nurinpäin olevia, puoliksi käytettyjä vaatteita lojuu myttyinä eripuolilla huonetta ja kaikkien huoneessa olevien kaappien ovet ja lipastojen laatikot repsottavat auki tärkeän asian etsimisen jäljiltä. Vilkaisu huoneeseen riittää kertomaan, että ”lapsi was here.” Vierailulla käyvä mummu heittää ilmoille ajatuksen: Onkohan lapsella liikaa tavaraa?



Kuva: Marika Finne

Muistan kyllä ajan, kun oma huoneeni oli samassa kunnossa. Esimerkiksi huoneessa oleva nojatuoli oli niin täynnä vaatteita, ettei tuolia enää näkynyt niiden alta. Äitini taisi ratkaista asian sulkemalla oven ja minä viimeistelin tilanteen kirjailemalla oveen kantaaottavan "koputa"-lapun.

Mutta, kun kaaoksen tuottaman ahdistuksen ohi pääsee, voi huomata, että kaikessa sotkussa voi olla jotain hyvääkin. Huone ei ole täynnä tavaraa, sehän on  täynnä leikkiä! Siellä mielikuvitus on lentänyt yhtälailla kuin siinä sivussa osa tavaroistakin. Legopakettien mukana tulleet ohjekirjat ovat jääneet laatikoiden pohjalle ja paloista on rakentunut mitä mielikuvituksellisempia luomuksia koirahoitoloista kuntosaleihin. Oven takaa salaa kuunneltuna, juonta tuntuisi riittävän vaikka koko viikonlopun leikkeihin.

Entäs ne vaatemyttyrät sitten? Ne ovat syntyneet lapsen seikkailuista oman tyylin ihmemaahan. Oma juttu on löytynyt sieltä jostain toppien, trikoiden, farkkushortsien, hameiden ja hiussolkien viidakosta. Ja mitä tästä kaikesta seuraavaan sekasotkuun tulee, kaikkihan sen ymmärtävät, että kun on hyvä flow päällä, ei siinä ehdi alkaa viikkailemaan tai lajittelemaan. 

Ja onneksi minulla on oma makuuhuoneeni. Askel sisään ja olen seesteisen harmaassa, rauhoittavassa tilassa, jossa kaikki tavarat ovat omilla paikoillaan. Mutta kas. Yksi asia ei ole muuttunut. Nojatuoli on edelleen täynnä vaatteita.

Kuva: Marika Finne