Nuorille pitää valaa luottamusta, ei pelkoa

Kuva: Marika Finne

Osallistuin tänään seminaariin, jonka aiheena oli lasten ja nuorten koulu-uupumus. Tutkimusten mukaan uupumus vaivaa erityisesti tyttöjä. Joka viides tyttö kokee uupumusta. Koulu näyttäytyy monelle suorituspaineiden areenana. Uupumisen prosessit siirtyvät salakavalasti vanhemmalta lapselle.

Koulu-uupumus on osaltaan lisäämässä syrjäytymistä. Suomessa valtava määrä nuoria on tällä hetkellä joko syrjäytymisuhan alla tai jo syrjäytynyt. Jäänyt ulkopuolelle, kuulumattomaksi oikein mihinkään. Syrjäytymisen nähdään liittyvän keskeisesti neljään tekijään: työttömyys, koulutuksen ulkopuolella oleminen, mielenterveysongelmat ja harrastusten puute.

Yksilön tasolla syrjäytyminen on mitä suurimmassa määrin vääristynyt käsitys itsestä. Arvoton. Kelpaamaton. Turha.

Se, mitä olen jo pidempään pohtinut, on puhetyylimme vaikutus asioiden kulkuun. Kun puhumme julkisuudessa esimerkiksi koulu-uupumuksesta, mielenterveysongelmista tai syrjäytymisestä, painotammeko ongelmia vai ratkaisuja? Tai kun kotona juttelemme lastemme kanssa tulevaisuudesta, korostammeko uhkia vai  mahdollisuuksia? Rohkaisemmeko toimimaan vai vetäytymään?

Nopealla empiirisellä havainnoinnilla sanoisin puhetapamme olevan ongelmakeskeinen. Korostamme haasteita ja pyörittelemme ongelmia. Tulokulmamme asioihin on usein negatiivinen. Mitähän erityisesti ne nuoret, jotka ovat uupuneita tai syrjäytyneitä ajattelevat tätä kuunnellessaan?

Jos kuvittelet itsesi nuorena, hämmentyneenä, ristiriitaisten ajatusten ja tunteiden, ehkä epätoivonkin keskellä, auttaisiko tällainen puhe sinua eteenpäin? Rohkaisisiko se sinua yrittämään?

Luulenpa, että kylmän faktan sijaan kaipaisit rohkaisevia sanoja ja puhetta, josta välittyisi usko asioiden järjestymiseen. Puhetta, joka ei maalaile uhkakuvia ja lokeroi ihmisiä diagnoosin, toimintakyvyn tai suoritusten perusteella. Kaipaisit vähemmän vertailua ja enemmän yksilöllisten erojen ymmärrystä.

Tarvitsisit tukea omien vahvuuksiesi, vaihtoehtojen ja elämän valoisan puolen näkemiseen. Sinuun pitäisi valaa pelon sijaan luottamusta siihen, että jokaiselle löytyy paikka tältä maapallolta. Sinun olisi tärkeää saada kuulla, että ihmisen arvoa ei lasketa euromäärissä tai suoritusten perusteella.

Yhdenkään nuoren ei pitäisi joutua kuulemaan, että hänen kohdallaan on jo myöhäistä. Että hän kuuluu prosenttiosuuteen, joka putosi pois. Että hän on kustannus, jonka muut joutuvat maksamaan.

Meidän pitää tunnistaa, millaisen ilmapiirin ja millaisia merkityksiä puheillamme luomme. Lapset ja nuoret rakentavat käsityksen omasta arvostaan ja tulevaisuudenkuvastaan meidän puheidemme perusteella. Millaisen kuvan soisimme heidän näkevän?