Jouluvalvojaiset

Kello on puoli kaksitoista illalla. Uuni on päällä. Siellä imeltyy perunalaatikko, pohjalaiseen tapaan tehtynä. Teen sitä ensimmäistä kertaa ja työvaiheiden määrä ja kesto yllättivät. Aatonaaton valvomisessa ei sen sijaan ole mitään uutta. Siitä on jo muodostunut jokavuotinen perinne, josta pidän.

Nuorempana minulla oli näihin aikoihin aina jokin joululahjaksi tuleva sukka- tai lapaskudin kesken. Yhtenä jouluna päähäni pälkähti ajatus siitä, miten idyllistä olisi paistaa kinkku yöllä. Siinä sitten koiranunen välissä kävin parin tunnin välein uuninluukulla tarkistamassa lihalämpömittarin lukemia ja lopulta aamuyöstä, unenpöpperössä, kinkku tuli otettua uunista pois 10 astetta liian aikaisin. Sen huomasin tosin vasta aamulla, kun aamukahvin virkistämät silmäni tutkailivat yöllistä saalista tarkemmin. 

Vaikka en ole mikään valvojatyyppi, aatonaattovalvomisessa on jotain kiehtovaa. Ulkona on hiljaista ja pimeää, luonto ja ihmiset nukkuvat ja ilmassa on jännittävää odotusta. Kun aamu valkenee, lapsi kirmaa huoneestaan täynnä aattoaamun intoa. Mutta tämä ilta on minun rauhallinen hetkeni. Kynttilänvalossa, ulkona kumisevaa tuulta kuunnellen, uunista kantautuvia tuoksuja fiilistellen.

Kohta on aika lisätä maito, suola ja tarvittaessa siirappi. Sitten laatikko pääsee vielä kolmeksi tunniksi uuniin paistumaan. Herätyskello siis soimaan kolmelta. Tämäkin vuosi taitaa mennä koiranunella, mutta jos se on samanlaista, kuin tuolla sikeitä vetelevällä koiranpennulla, on viisainta laittaa toinenkin kello hälyttämään.

Rauhallista ja nautinnollista joulua toivotellen.