Mustikkamehua matolla

Kuva: Marika Finne

Olin seurannut tilannetta sivusta, miettinyt, onko hyvä antaa lapsen syödä aamupalaa olohuoneen pöydän ääressä. En hennonut kieltää, kun lastenohjelmat olivat täydessä vauhdissa ja ajattelin, että kyllä lapsi osaa jo olla huolellinen. Etenkin, kun pari kertaa muistutin varovaisuudesta mustikkamehun kanssa.

Aamiainen oli loppusuoralla, kun keittiöstä kuului kiireistä talouspaperirullatelineen kolinaa. ”Eikä! Kaatuiko se mustikkamehu lattialle?”, huusin vessan oven raosta. No kaatuihan se.

Näissä tilanteissa mitataan aikuisuutta, vanhemmuuden taitoa, malttia, kypsyyttä ja kaikkea sellaista, joka ei ole ensimmäisenä mielessä, kun silmien eteen avautuu sinipunainen läiskä vaalean beigellä matolla. Päähän pulppuaa lukematon määrä huonoja fraaseja, jotka kumpuavat jostain omasta lapsuudesta. Ajatuksia, joiden mukaan kyseessä on katastrofi. Tilanne, jota ei saa korjattua ja johon ainoa ratkaisu olisi saada se jollain aikaikkunaoikulla tapahtumattomaksi.

Tahraa ei voi mitenkään peittää, matto on liian iso pestäväksi kotikonstein ja mattopesupaikat aukeavat ehkä noin neljän kuukauden päästä keväällä. Läiskä kirkuu silmille keskellä lattiaa. On aivan äärimmäisen rasittavaa alkaa roudata massiivista mattojärkälettä pesulaankaan. Se ei mahdu edes autoon! Ja miten paljon se sitten ärsyttää, kun vasta isolla rahalla pesty matto tahriutuu heti kädenkäänteestä koiranpissaan, uuteen mehu- tai kaakaoläiskään tai parhaimmassa tapauksessa omakätisesti räiskittyihin tomaattikastiketahroihin.

Se, mistä oma räyhääminen noissa tilanteissa johtuu, ei kuitenkaan liity matossa olevaan tahraan tai lapselle sattuneeseen vahinkoon. Huutamisen syy on oma stressitasoni. Valmiina oleva kireys, jonka vuoksi mittasuhteet hämärtyvät ja syyllistävä äänensävy peittää alleen järkevän ajattelun, maltin ja ymmärryksen.

Sillä kysehän todella on vain matosta. Ja vahingosta, jonka lapsi vielä oma-aloitteisesti heti pyrki korjaamaan. Muistanko sitä paitsi oikein, että olen vuosikausia takonut lapseni päähän ohjetta, että vahinkoja ja virheitä sattuu kaikille, mutta tärkeintä on, miten pyrkii ne korjaamaan?

Joten leuka rintaan, syvä hengitys ja sisäinen lapsi sivuun ja aikuinen minussa esiin. Ja kun pääsin päällimmäisestä ärtymyksestä yli, muistin, että kaapissa on kestovaippakokeiluajoilta sappisaippuaa. Ja sehän tepsii mustikkatahraan kuin tanssi.

Kuva: Marika Finne

Tilanne päättyi siis lopulta lohdullisesti. Ei hankalaa pesulareissua, ei huudosta punaista äitiä, ja mikä tärkeintä, ei lapsen lannistuneita, itkettyneitä kasvoja. Muistakaa hengittää ennen kuin suollatte suustanne ensimmäisen stressaantuneen ajatuksen, joka mieleen juolahtaa. Etenkin, jos kuulijana on oma lapsenne. On paljon helpompaa korjata tahriintunutta mattoa, kuin syyllisyydessä kasvaneen lapsen mieltä.